Sinäkin olet saattanut huomata ristiriitaista uutisointia liittyen probiootteihin.  Toinen lähde kertoo maitohappobakteerien positiivisista vaikutuksista suolistolle ja samaan aikaan toisessa lähteessä mainitaan, että ei niistä ole mitään hyötyä. Suoliston oireita yritetään helpottaa erilaisin keinoin.

Probiootti ja prebiootti

Probiootti on eläviä mikro-organismeja sisältävä valmiste, jolla on riittävänä määränä annosteltuna terveyttä edistävä vaikutus elimistössä. Probioottivalmisteet sisältävät usein erilaisia laktobasilleja ja bifidobakteereja. Probioottina toimii myös esimerkiksi Saccharomyces boulardii -hiiva. Probiooteista on todettu olevan apua esimerkiksi ripulitautien hoidossa. Ne voivat olla hyödyllisiä myös esimerkiksi muiden ruoansulatuskanavan oireiden, koliikin, atooppisen ihottuman, ylähengitysteiden infektioiden sekä virtsatieinfektioiden yhteydessä ja ne voivat parantaa vastustuskykyä. Probiootit auttavat lisäksi erilaisten mekanismien kautta suoliston omaa mikrobistoa torjumaan haitallisten bakteerien kasvua suolistossa.

Prebiootti on puolestaan mikrobistometabolian kautta terveyttä tutkitusti edistävä ainesosa. Prebiootteja voidaankin siis pitää suoliston mikrobien ravintona. Probiootit voivat sisältää prebiootteja, kuten esimerkiksi frukto-oligosakkarideja (FOS) ja inuliinia. Kun ravintolisä sisältää sekä probiootteja että prebiootteja, sitä kutsutaan synbiootiksi. Probiooteilla voi olla positiivinen vaikutus myös mielialaan.

Kun pohdit tarvitsetko sinä maitohappobakteerivalmistetta ja minkälaista, voit ottaa huomioon seuraavia asioita:

  1. Millainen luonne ensinnäkin ostamallasi probiootilla on? Valmisteessa on mainittu: bakteerien suku, kuten Lactobacillus + laji, kuten acidophilus + kanta, joita L. acidophiluksellakin on useita erilaisia, kuten esimerkiksi LA-5, NCFM, CUL60 tai DDS-1. Probioottikanta kertoo nimenomaan probiootin luonteesta eli siitä, miten probiootti vaikuttaa.
  2. Oletko käyttänyt probioottia oikealla annostuksella? Probiooteissa on erilaisia vaihtoehtoja vahvuuden ja tuotteen sisältämien probioottikantojen määrän suhteen. Ei voida sanoa, että vahvin ja/ tai runsaasti eri kantoja sisältävä probiootti on se paras tai tehokkain. Voi ollakin, mutta joskus voi parhaiten toimia probiootti, joka sisältää vain yhden bakteerikannan ja bakteerin määrä tuotteessa ei ole se suurin mahdollinen. Tehokas annos on siis kantakohtainen. Jos probiootin kerrotaan sisältävän ”salaisia kantoja”, jätä tuote ostamatta. Suomessa en ole tosin tällaiseen törmännyt.

  3. Kuinka pitkään käytit probioottia? Probioottia kannattaa käyttää neljän viikon ajan, jonka jälkeen voit tehdä arvion sen vaikutuksesta. Jos ei tänä aikana ilmaantunut mitään positiivisia vaikutuksia, vaihda tuotetta. Muista sekin, että probiootin sisältämät mikrobit eivät yleensä kolonisoidu suolistoon pysyvästi.

  4. Probiootin elinkelpoisuus Ovathan probiootin sisältämät mikrobit eläviä vielä siinä vaiheessa, kun käytät tuotetta (parasta ennen päiväykseen asti) eikä vain tuotteen valmistushetkellä? Tarkista myös tuotteen säilytysohjeet. Jos olet tottumaton probioottien käyttäjä, ei heti ensimmäisellä kerralla kannata suolistoon ladata satoja miljardeja bakteereja. Probioottien käyttö kannattaa aloittaa vähitellen ja nostaen vaiheittain annostusta. Näin suolistosi pysyy menossa mukana.

  5. Tuotteen sisältämät muut ainesosat  Jos probiootti aiheuttaa maltillisesta aloituksesta huolimatta suoliston alueen oireita, tarkista tuotteen sisältämät muut ainesosat. Probiootti voi sisältää esimerkiksi prebiootteja joko sinun tilanteeseen nähden liikaa tai on mahdollista, että ne eivät sovi sinulle vielä lainkaan. On myös mahdollista, että probiootit eivät sinun kohdallasi kuulu ensimmäisten keinojen repertuaariin, kun suoliston tilannetta rauhoitellaan.

  6. Yksilöllinen fysiologia ja suoliston mikrobisto Meillä on kullakin oma yksilöllinen fysiologia ja suoliston mikrobisto. Lisäksi olemme yksilöitä syömämme ruoan ja elämäntapojemme suhteen. Tästäkin syystä on selvää, että tutkitunkaan probiootin vaikutukset eivät ole kaikilla käyttäjillä samanlaisia vaikka se asia, johon probiootista apua haetaan, olisikin samankaltainen.
Tämän artikkelin kirjoittaja on ravintovalmentaja, Fytonomi Susanna Tiainen ja se on alun perin julkaistu ketjumme Aito hyvän olon kaupan blogissa. Lue alkuperäinen blogipostaus osoitteessa https://aitokauppa.fi/content/suolisto-tasapainoon-6-vinkki%C3%A4-probioottien-k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n
aito_wp